Me ollaan nyt Hervey Baylla hostelli siivoojina oltu tasan viikko, ja voin kertoo, että täällä ei juurikaan tapahdu mitään. Kaupungissa on wikipedian mukaan noin 50 000 asukasta, mutta mä en tosiaan tiedä missä ne hengailee...
Hostelli on kuitenkin ihan jees, tosi lähellä rantaa ainakin, ja saadaan täällä nyt asustella ilmaiseksi sitä siivousta vastaan. Meillä on myös pyörät käytössä ja niillä on aika reippaasti fillaroitu täällä ollessa. En tosiaan tiedä koska viimeksi on näin paljon tullut pyöräiltyä, mutta mikäpäs siinä, kun ei oikeen muitakaan aktiviteetteja ole...
Meillä ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa (ai missä?) tulla tänne, mutta viime viikon torstaina päätettiin, että nyt on lomailut lomailtu ja mentiin kyselemään bussi toimistosta, että mihinkähän täältä pääsisi. No, tarjouksessa oli matka Brisbanesta Hevrey Bayhin 40 dollaria, joten vedettiin sitten pitkää tikkua parin muun paikan kanssa, ja tänne päädyttiin. Vähän tuli kuitenkin kiire, koska Brisbaneen piti ehtiä parissa tunnissa, ja ruuhkabussilla kesti aikansa päästä edes juna-asemalle. Oltiin kuitenkin 5 minuuttia ennen bussin lähtöä pelipaikalla, ja ehdittiin siis mukaan. Hervey Baylle saavuttiin yhdeksän aikaan illalla ja vettä sato kun tynnyristä kaatamalla, bongattiin sitten kuitenkin bussi-asemalla tämän hostellin mainos, ja onneksi täällä oli meille tilaa. Aamulla, kun mentiin huonetta maksamaan, huomasin että tänne etsittiin siivoojia, kuinkas sattuikin sopivasti :)
Hyvä piristys saatiin tähän hiljaiseloon eilen, kun kuultiin erään pariskunnan puhvan suomea, meni heiltä hetkeksi pasmat sekaisin, kun kysyttiin sitten tietty suomeksi, että mites on matka mennyt :D Hauskoja yhteensattumia taas, nyt täälläkin on sitten joku muu, kuin keski-ikäinen Afrikkalainen John, kenen kanssa turista, hyvä sitten!
Tähän vielä pari kuvaa Gold Coastilta, lataisin vähän enemmänkin, mutta tää netti ei ole samaa mieltä kanssani tälläkään kertaa.
Meillä on jostain kumman syystä soinut Saku Sammakko päässä täällä ollessa, Kalle luuli pienenä et siinä sanotaan "Saku Sammakko kosi jo matkallaan..." Heheh.. Mut siis oletteko kiinnittänyt huomiota noihin sanoihin koskaan, siis ihan kokonaisuudessaan ne on aika masentavat. Liitän ne tähän, ettei tarvi erikseen googlettaa:
Saku Sammakko kosiomatkallaan, ahaa, ahaa (2x)
Saku Sammakko kosiomatkallaan hän lauleli kauniita laulujaan,
Ahaa, ahaa, ahaa.
Hän Hillevi Hiiren tavatessaan, ahaa, ahaa (2x)
Hän Hillevi Hiiren tavatessaan pyysi mukanaan tulemaan pappilaan,
Ahaa, ahaa, ahaa.
Mikset kultasein kosinut aikanaan, ahaa, ahaa (2x)
Mikset kultasein kosinut aikanaan, minut Matias Myyrälle naitetaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.
Sulle Matias ei sovi laisinkaan, ahaa, ahaa (2x)
Sulle Matias ei sovi laisinkaan, sillä multaa on myyrällä varpaissaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan, ahaa, ahaa (2x)
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan, että nainen on nainen aina vaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan, ahaa, ahaa (2x)
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan, mutta Hepokatti-Heikki on sulhasenaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan, ahaa, ahaa (2x)
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan, kun Heikki se soitteli viuluaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.
Saku Sammakko ei enää huomaakaan, ahaa, ahaa (2x)
Saku Sammakko ei enää huomaakaan, että multaa on myyrällä varpaissaan.
Ahaa, ahaa, ahaa.





15.o4.11
VastaaPoistaHei! Suurella mielenkiinnolla luimme kulumisianne sieltä kaukaisen maan pienestä kaupungista. Kiva, kun kirjoitat. Hyvällä onnella saitte hostelista työtä vastaan yösijan. Olette pyörräilleet. Se on mitä parhainta liikuntaa,kunto kohenee, etenkin, jos pyöräilee joka päivä, vaikkapa tunnin tai pari.
Toit esille aivan uuden näkökohdan (ainakin meille) Saku sammakon kosiomatkasta. Tosiaan aika metkaa. Eipä ole tullut äkättyä.
Täällä on kevät edennyt viime päivinä joutuisasti. Lumi on sulanut vähiin. Aurinko lämmittää mukavasti.
Lämpimin ajatuksin v l
Moon huomannu ja surru tämän asian jo ajat sitten, mutta tuo Kallen JO matkallaan on kyllä laatuaan =) hyvä!
VastaaPoistaMä lauloin töissä; et Kaadun mä vrmaaaaan joku kauniiis pilvetön päivä =) sepä vasta oli haasua! Tietänette biisin kyllä =)
Toivottavasti matkanne sujuu edelleen parhaillaan hyvin (onkos jo kosastu siellä suunnalla ;)
Meen hommiin! Palataan kullanmuruset!
-Äippä-