Home sweet home.

Onhan täällä jo oltu kolmisen viikkoa, mut en jostain syystä ole saanut sitä tänne kirjoitettua, eivätköhän kuitenkin lähes kaikki sen jo tiedä.
Ajattelin tehdä Hennat ja jättää blogin ihan noin vaan kesken, mutta se tuntu vähän luovuttamiselta. Tässä siis pitkitän pistettä perään tarinan.
Luulen, että joku laski väärin, koska mun mielestä ei oltu vielä oltu reilua 10 kuukautta pois. Ihana kuitenkin olla kotona ja nähdä kaikki ihmiset, joita oli niin kova ikävä reissussa.

Tänne tuskin tulen ainakaan henkilökohtaisesti mitään nyt lähiaikoina päivittelemään, sitten uuden reissun tullen taas.

Chicken wings blues

Viime kirjoitus näkyi olleen 25 viime kuuta, päivitelläänpä siis vähän sen jälkeen tapahtunutta.
Kaksi männä viikkoa meitsi oli töissä Collins streetillä kahvilassa, josta tärkeät bisnes ihmiset hakevat lattensa aamuin, lounaalla ja töiden jälkeen, se kun on ensiarvoisen tärkeää, että kaupunilla kulkiessasi sinulla on pahvimuki kädessä. Perjantaisin monet ilmaantuvat paikalle neljän jälkeen, koska sillon alkavat häppärit, jotka kestävät seitsämään, tuolloin saa kaksi juomaa yhden hinnalla. Viime perjantaina drinkkejä tehtaillessani tuumin, notta olisiko meikäläisestä sittenkin pitänyt tulla baarimikko, se kun jotenkin sujui kovin luontevasti, paljon luontevammin, kuin aamulla kahvitilausten ottaminen esimerkiksi. Katsotaan nyt kuitenkin, hieman epäsosiaalisia aikoja kun ihmiset työskentelevät kuppiloissa. Ja on siellä tiskin toisellakin puolella ihan kivaa... No, mutta jokatapauksessa työputki siinä paikassa päättyi ihan mallikkasti viime perjantain 12 tuntiseen vuoroon. On tässä muutakin tehty, kuin töitä, tietysti. Viime viikolla vierailtiin myös eläintarhassa ja nähtiin vihdoinkin pari koalaa, jotka kuitenkin olivat hyvin epäsosiaalisia, eivätkä edes kääntäneet naamaansa puusta pois. Oli siellä hirmuisesti muitakin hienoja eläimiä, mun lempparit oli ehdottomasti kirahvit ja leijonat. Onneksi meillä oli kaksi kameraa mukana, koska poistin näppäränä tyttönä toisesta kuvat ennen niiden koneelle lisäämistä, ihan vähän harmitti.
Viime lauantaina oli erilainen reissu taasen tiedossa, nimittäin Michaelin synttäreiden kunniaksi oli järjestetty "retki" Middletoniin, jossa on olutpanimo. Kalle suuntasi siis lauantai aamuna töihin, ja minä Southern Crossin rautatieasemalle, jossa hilpeä joukko jo meitsiä odottelikin. Junareitillä oli (tietysti) ratatöitä, joten taitimme matkan bussilla, eipä kyllä ketään haitannut, kun ei matka kuitenkaan kestänyt tuntia enempää. Perille päästyämme suunnistimme siis sinne panimoon, jossa odotin näkeväni yksityiskohtaisesti eri oluiden tekemis prosesseja tms. mutta ei näin käynyt, ei sellaisia kierroksia ilmeisesti edes moisessa paikassa järjestetä. Istuimme siis vaan panimon pubissa ja maistelimme tekemiään oluita, toiset enemmän ja toiset vähemmän asiantuntevina. Emmä tiedä, mutta mun mielestä pilsneri oli paras ja kevätkääryleet hyviä.
Päivä alkoi kääntymään iltaan ja meidän remmi hyppäsi takaisin bussiin, Layton innostui puhumaan tyhjään pringles purkkiin, ja mun kävi vähän sääliksi kanssamatkustajia, ei liikaa kuitenkaan. Päästiin, kun päästinkiin tutulle asemalle takaisin, josta matka jatkui osalla kotiin nukkumaan ja meillä muilla vielä parille pubiin, jonne Kallekin löysi tiensä sitten myöhemmin. Jatkot pidettiin tietysti vanhan kaavaan mukaan Michaelin ja Lisan luona ja sieltä sitten suunnattiin suhteellisen aikaisin kotiin nukkumaan. Oli hyvä lauantai.
Tänään vietettiin yhdessä Kallen kanssa vapaapäivää ja suunnattiin vanhaan tuttuun South Melbourne markettiin, josta löytyi hyvää appellsiini mehua ja halpoja kanankappaleita.Maailma on siis vielä sielläkin ennallaan.
Joku päivä olisi tässä tarkoitus piipahtaa Eurekassa, se on se 88 kerroksinen pilvenpiirtäjä, jonne oltiin kauheesti jo viimeksi menossa, mutta katsotaan nyt. Ilmat on olleet vähän turhan pilviset maisemien katseluun niin korkealta.
Melbourne ylipäätään tuntuu tällä hetkellä todella kotoisalta, meidän kämppiksetkin on tosi mukavia, on kiva tulla kotiin kun toinen soittelee kitaraa ja laulaa ja koira tulee eteisessä vastaan kummalline putkilelu suussa ja melkeen huutaa että "heitä!".

Huomenta komeroon!

Huusi Wilmanen laivalla.
Meitsipä lisäsi kuutisenkymmentä kuvaa naamakirjaan tässä joutessani, Kalle kiittää, kun nettiaika loppuu kesken sen vuoksi. No mutta pitäähän teidän siellä nähdä jotain samoja juttuja kun mitä me on nähty täällä. Nih!
Mä olin eilen aika äijä ja kävin ensimmäistä kertaa ikinä yksinäni baarissa, keskellä päivää! Oli aika jännää...

Tässäpä teille naamattomille linkki noihin kuviin
Olkaa hyvät.

Follow my blog with Bloglovin

Deville´s dance floor

Hyvää huomenta maailma, hyvin pyyhkii!
Mistäköhän sitä oikeen alottaisi? Kauheesti on tapahtunut viime torstain
jälkeen, meillä molemmilla on työpaikat, Kalle pääsi takasin entiseen duuniin
ja mä suhteilla yhteen keskustan kahvilaan, jossa aloitan huomenna.
Meillä on huone Brunswic nimisellä alueella, josta mä tykkään ihan tosi paljon,
alue on sellainen taiteilijarenttupaikka, josta löytyy kaikkea pienistä
kapakoista mielenkiintoisimpien suunnittelijoiden putiikkeihin. Niin ja
ruokapaikkoja näkyy olevan ihan jokaisesta maailmankolkasta, pitäisiköhän
pistää yksi suomalanenkin pystyyn (torstaina olis sit aina hernarii
ja pannarii)?
Me ollaan molemmat myös saatu "kaupunki-ilme" takaisin, Kallle kävi heti torstai
aamulla parturissa, ja mä istuin 11(!!!) tuntia hiusmallina eilen, jeh
erilainen synttäripäivä. No mutta en tosiaan voi valittaa, tämä kyseinen
tukka väreineen kaikkineen olisi maksanut kyseisten herrojen tekemänä muuten
niin paljon, ettei mulla olisi siihen ollut kuuna kunan päivänä varaa.
Yritys, joka tämän kaiken takana oli kantaa nimeä Alfaparf ja on Italiassa
päämajaa pitävä, kuulemma tämänhetkinen ykkönen Euroopan hiusmaailmassa,
ei siis mitään nappikauppaa. Ja mä sain vaiks mitä tuotteita ittellekki!
Synttäritkin tuli siis tosiaan juhlittua, yhdistettiin mun ja Laytonin
"päivät" ja pidettiin pirskeet Lisan ja Michaelin luona lauantaina,
vaiks vähän kyl harjoteltiin jo perjantaina.. Hihii, oli uskomattoman
kivaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja oikeen huolella sosialisoida
ihmisten kanssa! Mä niin tykkään tästä paikasta :)
Naureskelin tuossa eilen, että farmillahan syötiin lähes melkeen päivittäin
vaan uunin heitettyä lammasta, josta voitte päätellä, että se alkoi
aika äkkiä maistua puulta, no anyway täällä ollaan nyt otettu vähän takasinpäin,
ollaan nimittäin viimeisen vajaan viikon aikana nautiskeltu Intialaista,
Japanilaista, Italialaista, Vietnamilaista ja Espanjalaista muonaa,
ai että on ollu hyvää!

Tuossa tuli nyt varmaan sellainen aika kattava referointi, tästä eteenpäin lupaan taas päivitellä hiukan ahkerammin. Melbourne kuittaa.

Ja ei, en kirjoittanut pahoilaista vääriin, vaan Michaelin sukunimi on Deville.

Don´t wanna grow up i wanna get out.

4.6.2011, sohvalla takkatulen vieressä keskellä päivää ja ihan yksin.

Siihen on ihan hyviä syitä, miksen ole päivitellyt blogia täällä ollessani, ensinnäkin; nettiin pääsee yleensä vain hetkeksi kerrallaan, ja sekin tapahtuu
90 prosenttia ajasta kännykällä, tietokoneen kanssa, kun se ei vaan ole niin yksinkertaista. Toisekseen, en oikeastaan halua muistaa tästä ajasta paljoakaan
täältä lähdettyämme. Satuinpa kuitenkin lukaisemaan eilen ihan parasta blogia ikinä, jonka kirjoittajaan tutustuin sattumalta Hervey Bayllä, linkki kyseiseen
blogiin on http://emiliajones.blogspot.com ja joka kerta sitä lukiessani herää ajatus "kokoa itsesi nainen ja päivitä oma blogi!" Suosittelen tuota ihan
kaikille suomalaisille.
No niin, asiaan taas. Kyllähän meitä sitten täällä huijattiin, nimittäin palkkojen puolesta, en edes kehtaa tähän kirjoittaa kuinka pahasti. Kahden viikon
päästä ollaan kuitenkin lähdössä vanhaan tuttuun Melbourneen, jossa on sitten kiva viettää tällä erää loppuaika Australiassa. Toivottavasti löytyy vielä
hetkeksi töitä sieltä, valitettavasti entinen Gloria Jeans pomoni vaihtoi alaa, eikä siis enää "omista" kyseistä kaffelaa. Eiköhän me kuitenkin taas jotain
keksitä.
Mä olen tällä viikolla repinyt kolme päivää rikkaruohoja ja laulanut suomirockia, suurimman osan ajasta olen työskennellyt yksin, mutta välillä on käynyt
hölmistynyt neljä vuotias Blake katsomassa silmät ymmyrkäisenä, että mikähän sille tuli, kun meitsi hoilottaa Ukkometsoa nuotin vierestä tippa linssissä.
Kalle on kaivanut kuoppaa ja ajellut traktorilla, tälläkin hetkellä herrasein on pellolla levittämässä "ureaa" (kusta se on sanon minä, vaikkakin hienommassa
muodossa). Se ajaa sellaisella samanlaisella traktorilla, mitä ne pari autoa käy yöllä pelästyttämässä pellolla Autot leffassa, mun mielestä se on hyvä kohta.

Mielestäni on hassua ajatella, että ollaan oltu reissussa yli 8kk ja reippaasti yli puolet on tällä erää takana päin. Kauhean paljon on sattunut ja tapahtunut,
mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, jonka takia tullaan tänne takaisin ensi vuoden alkupuolella vielä hetkeksi. Australia on ihan liian iso!! Ihminen, tai ainakin
tämä kyseinen moinen, on hassu keksintö siinä mielessä, että mitä enemman näkee ja matkustaa, sitä enemmän haluaa nähdä ja jollain kierolla tavalla siitä
tuntuu ettei se ole koskaan nähnyt tai tule näkemään tarpeeksi. Nälkä se vaan aina kasvaa syödessä.

Mulla on 16 päivän päästä synttärit (TAAS), enkä olen ihan varma mitä mieltä olen kyseisestä faktasta. Tämä on ensimmäinen vuosi kun en odota kyseistä päivää,
sekin johtunee monesta eri seikasta. Ensinnäkin mun mielestä ajan laskussa on tapahtunut virhe, koska juuri äsken vasta istuin Thaimaalaisessa pubissa väittäen
videokameralle ihan pokkana täyttäväni 22, enkä 21. Hupsista.. Ja samassa pöydässä istui Kalle, Henna, Stevie ja Hannah, sinä iltana aiemmin Kalle tilasi
krokotiilia ravintolassa ja se maistui mun mielestä ihan meressä asuneelta possulta. Se oli hieno ilta. Toisekseen musta ei tänä vuonna tunnu siltä, että olisin 22,
jonkun pitäisi ehkä kertoa miltä sen kuuluisi tuntua. Kolmanneksi, mulla on Peter Pan sydrooma, mä en tahdo vanhentua, enkä ainakaan kasvaa aikuiseksi,
tosin monia iältään aikuisia katsellessani ja kuunnellessani, tuntuu, ettei tässä ole mitään hätää, ehkä niin kutsuttu aikuistuminen on yksistä aikakautemme
suurimmista huijauksista, uskon että kaikki Peter Panit komppaa.
Taidan mennä pihalle heittää pari kärrynpyörää.

Carrie Aidanin mökillä fiilis.

Hervey Bay – Brisbane – Sydney – Puska.

Matkan varrella vihkoon raapusteltuja juttuja:

17.4
Bussissa... Oltu jo aika kauan ja tullaan olemaan vielä yli 12 tuntia, hohhoijaa. Kuski kiukuttelee eikä pistä leffoja pyörii, mä en ymmärrä miksei. Kapinoin. Onneksi on kuitenkin joitain hienoja maisemia näkynyt, pilvet nuoleskeli vuoria ja maisema oli sumuisen satumainen, kekseliäästi kuvailtu, eikö? Byron Baykin nähtiin ikkunasta käsin, näytti ihan söpöltä surffikylältä, niinkuin jo aiemmin olin ajatellutkin.Katsotaan jos sinne joskus sitten myöhemmin piipahtaisi vaikka ihan käymäänkin. Liikaa paikkoja, liian vähän aikaa.
Mua pitäis varmaan jännittää tuo tuleva farmi työ, mutta jostain syystä olen vaan innoissani siitä, että huomenna ollaan Sydneyssä, tarkalleen ottaen seitsämältä aamulla. Siinä sitten edessä päivä kartan ja kameran kanssa, tällä kertaa meillä on hostellikin valmiiksi varattu! Aika kovana kriteerinä oli, että sinne saa kirjautua aikaisin aamulla, ja se on viiden minuutin päässä asemalta.

18.4
Sunrise in Sydney <3
Perille päästiin ja hostellikin löytyi aika helposti. Kello on nyt kahdeksan aamulla, heivattiin äsken kamat respaan ja ihan just lähdetään aamiaiselle.
Voi elämä meidän takana bussissa istu äsryttävä mies, hän ei ymmärtänyt ettei huonosti ”nukutun” yön jälkeen aamukuudelta haluttu kuulla kaikkea nippelifaktaa Sydneystä. Peelo.
Mennääs taas.

19.4
”ÖMF, nyt me sit ollaan matkalla farmille. Mua jänskättää. Toisaalta haluaisin nyt juosta karkuun, mut puhelimessa on kyllä aina ollu mukava nainen, niin ehkä se siitä. Ja vieressä on joki. Näkyi meinaan junan ikkunasta ja nyt tää näyttää ihan Suomelta. Itkevä lapsi ja haiseva intialainen löytyy myös samasta vaunusta. Nyt mä alan hermoilee, et jos en osaakkaan siellä mitään. EI. Teen sitä loppumatkan, jejs.”
-Kalle

Mies on ressierkki.
Eilispäivä:
Lähdettiin siis pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen tutkiskeleman Sydneytä. Eka käveltiin Hyde parkin ja botanical gardensin läpi satamaan, joka sijaitsee keskustan reunalla. Sieltä löytyi se paljon hypetetty ooppera talo, joka ei muuten ole yhtään niin iso ja kaunis, mitä kuvat antavat ymmärtää. Eikä se ole edes Australialaisen suunnittelema, keksisivät jonkun toisen rakennuksen jolla elvistellä. No nyt on kuitenkin se yliviivattu ”things to do listalta”.
Ooppera mökin jälkeen päätettiin oikasta taas botanical gardensin läpi, eksyttiin kuitenkin (se on pirun iso puisto!) ja päädyttiin alueelle jota asuttaa noin miljoona lepakkoa. Hyi stna! Kallella oli kivaa ja mun teki mieli juosta vaan kiljuen pois. Lopulta päästiin pois puutarhasta ja löydettiin itsemme Woollomoollosta, jep hieno nimi. Tämäkin alue sijaitsee meren vieressä ja on mun mielestä tosi soma, vanhoine taloineen ja pienine kujineen. Kalle osti sausage rollin pikkuisesta grillistä, joka on seissyt paikallaan vuodesta -45 asti, siellä on vierailleet julkkikset -50 luvulta aina tämän päivän Hulk Hoganiin ja Pamela Anderssoniin asti.
Hyi toi intialainen meidän takana haisee ihan hirveeltä!! Ja sit se viel syö suu auki ja puhuu samalla. Ja lapsi itkee.
Jatketaan...
”snägäriltä” jatkettiin Kings Crossille, josta löydettiin kahdeksan dollarin kaljakannu, halvin tähän mennessä koko reissulla! Pubi oli siis seuraava pysäkki.
Bissen jälkeen jatkettiin taas.
Kings Cross ei mun mielestä ollut mitenkään hirmuisen kiinnostava alue, ja se onkin lähinnä tunnettu korkeista rikostilastoista, monista hostelleista, baareista ja ”red light districtistä”, joka ei kuulemma vedä vertoja esimerkiksi Damille ollenkaan.
Taas jatkettiin, tällä erää kesustaan. Pyörittiin siellä aikamme jaa ostettiin halpoja työvaatteita farmille, tuossa kohtaa päivää alkoi kuitenkin kroppa olla sitä vieltä, et nyt ei enää kyllä kävellä yhtään mihinkään, niinpä pysähdyttiin syömään Turkkilaiseen ”ravintolaan”, josta sai pirun hyviä kengurupurilaisia. Ruuan jälkeen laahustettiin rikkipoikkinaisina hostellille päikkäreille, kello oli puoli viisi, kun vihdoinkin painoin silmät kiinni.

Junan ikkunasta näkyy hienoja maisemia, tässä kohtaa vielä NSW on paljon vehreämpi, kuin Victorian maaseutu, joka näyttää siltä, että se syttyy ihan millä hetkellä hyvänsä palamaan. Täällä on myös paljon vuoria, joita peittää korkeista puista koostuva loputon metsä.
Pisin aika, jonka toi intialainen on ollut hiljaa tässä 2.5 tunnin aikana oli kahdeksan sekuntia, joo otin aikaa. Miksi meidän takana istuu vallan jotain ihan kummalista sakkia?
En tiedä, mutta matkailu kuulemma avartaa.